Tiedote asiakkaille ja yhteistyökumppaneille!

Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit!


Osa asiakkaistamme ja yhteistyökumppaneistamme on saanut sähköpostia, jonka mukaan TEKE
on jakautunut TEKE Oy:ksi ja TeKe Palvelut Oy:ksi. Näin ei kuitenkaan ole. TEKE ei ole mitenkään
jakautunut.

TEKEllä ei ole mitään tekemistä TeKe Palvelut yrityksen kanssa (jota ei edes ole olemassa) ja nimi
ei ole edes hyväksyttävissä, koska nimi on tunnetusti jo TEKE Oy:n rekisteröity toiminimi.

TEKEn entisen toimitusjohtajan Mikko Akkasen toimitusjohtajasopimus purettiin hänen saamansa
liiketoimintakiellon (4 vuotta) takia. Liiketoimintakielto tuli Akkasen ennen TEKEä harjoittamista
liiketoimista.

TEKE on myös purkanut Jouni Silventoinen ja Mikael Laineen edustaman yrityksen sopimukset kilpailevan
liiketoiminnan ja sopimusrikkomusten takia. 

Allekirjoittanut on henkilökohtaisesti pahoillaan mahdollisista sekaannuksista.
Näin koska olen itse sekä Akkasen että Silventoisen aikoinaan palkannut ja kouluttanut.

Allekirjoittanut antaa mielellään lisätietoa pyydettäessä.


Yhteistyöterveisin,
Esa Moilanen

Toimitusjohtaja / TEKE Oy
+358 40 730 2862

Ajantasalla olevat yhteystiedot löytyvät aina TEKEn yhteystiedot -sivuilta.

Valitse uutinen:

04.04.2013 :: TEKE faktaa nyt
Palkattu tj Akkanen Mikko (...
26.03.2013 :: Ajankohtainen koulutustapahtuma narsismista
Olisipa tuollaisen kurssin saatu käytyä jo 3 vuotta sitten. Alla Seminariumin 29.3...
21.03.2013 :: Inspectan Biokattilapäivät 20.-21.3.2013
Olipas hyvät Inspectan järjestämät koulutuspäivät. Kiitoksia kaikille! Ohessa ...
31.12.2012 :: TEKE 2012
Haluamme toivottaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille hyviä Uusia Vuosia ja mene...
30.05.2012 :: Tiedote asiakkaille ja yhteistyökumppaneille!
Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Osa as...
30.05.2012 :: TEKE kaivosmessuilla
Rauli Harmoinen edusti TEKEä kaivosmessuilla! ...
20.04.2012 :: Esa Moilanen toimitusjohtajaksi
Esa Moilanen on kutsuttu TEKEn toimitusjohtajaksi 20.4.2012 alkaen. Esa Moilanen on ...
24.11.2011 :: Yhteistyö M.D.I.:n kanssa
TEKE on aloittanut yhteistyön Etelä-Afrikkalaisen M.D.I. nimisen yrityksen ka...
15.11.2011 :: TEKE luennoimassa EuroMaintenance 2012 konferenssissa.
TEKE on valittu luennoimaan 2012 Euromaintanance konferenssiin Belgradiin Serbiaan. Oli...
26.08.2011 :: TEKEn TCT Enertec lehdessä
Enertec lehden numerossa 2-3/2011 on julkaistu TCT aiheinen artikkeli. Artikkel...
20.06.2011 :: Kymen Teollisuuskehitys Oy -> TEKE Oy
Kymen Teollisuuskehitys Oy on muuttanut nimensä 14.6 lähtien virallisesti TEK...
16.05.2011 :: Jari Huhtamäki aloitti TEKEn TCT-toimintojen valvojana
Jari on aikaisemmin toiminut paljon raskaan teollisuuden parissa mm. Borealis Polymers:...
30.03.2011 :: TEKEn PURA, luodinkestävän luja pinnoitemateriaali!
Polyurea on äärimmäisen suorituskykyinen 2-komponenttinen pinnoite. Se k...
25.03.2011 :: Kunnossapidon kehittäjä 2011, TEKE ja Helen voittivat sen!
TEKE ja Helsingin Energia on voittanut Kunnossapidon kehittäjä 2011 palkinnon Teol...
 
1 2 3 4 5 > Last »